Tän päivän 2. postaus.


Nyt on aika avautua. Kaivattais meinaan henkistä tukea.

Eilisestä viikko sitten, maanantaina päivällä, isäpuoleni sai massiivisen aivoverenvuodon, jonka seurauksena makaa nyt tajuttomana Töölön sairaalassa. Tapahtumien kulku oli jotakuinkin tällainen:

Äiti heräsi maanantaiaamuna ihan normaalisti aamukahvin keittoon ja kävi sitten pyytämässä Jahvettia aamuteelle. Jahvetti oli todennut vaan, että tulee hetken päästä, kun väsyttää vielä. Tämä toistui pariin otteeseen, kunnes Jahvetti totes äidille, että hän ei pääse yksin sängystä ylös, ei pääse edes kääntyyn kyljeltä toiselle. No äiti yritti auttaa Jahvetin ylös sängystä pyytämällä Jahvettia ottaan kaulastaan kiinni, mutta se ei onnistunut. Siinä vaiheessa äiti huomas, että Jahvetin vasen käsi ei toiminut ja soitti ambulanssin. Ensimmäinen ajatushan oli, että Jahvetti on saanut jonkun sydämeen liittyvän sairaskohtauksen.

Ambulanssi vei Jahvetin Meilahden sairaalaan, jossa Jahvetti itse antoi henkilötietonsa ja allekirjoitti leikkausluvan jos sitä tarvittaisiin. Kaksi tuntia hän oli Meilahdessa tajuissaan ja sitten kun meni tajuttomaksi, niin hänet vietiin Töölön sairaalaan eli Tölikän teholle niin kuin Liskosiskoni sanoo. Siellä hänet leikattiin heti, aivolohkojen välissä oleva tila, joku välilohko, oli ollut täynnä verta. Jos joku tietää oikeat termit, niin kertoisiko mullekin.

Jahvetti pidettiin nukutuksessa viime perjantaihin asti, koska hänellä huiteli verenpaine hurjissa lukemissa ja sen lisäksi hän sai vielä keuhkokuumeen. Kuume on nyt selätetty ja nukutuskin lopetettu, mutta Jahvetti on yhä edelleen tajuttomana.

Äidin puolesta pelkään. Se ei kestä jos Jahvetti jää nyt sille tielleen. Äiti on ollut nyt tän reilun viikon Jahvetin siskon luona, koska olin sitä mieltä, että äidin ei nyt ole hyvä olla kotona yksin.
Meidän piti eilen lähteä Vantaalle, mutta päätettiinkin niin, että äiti on vielä tän viikon Jahvetin siskolla. Ne käy päivittäin yhdessä katsomassa Jahvettia.

Väistämättä tulee mieleen se viime kevät ja kesä kun äiti sairastui siihen rintasyöpään. Tulee myös mieleen ne hirveet riidat mitä mulla ja Jahvetilla oli ja kuinka en oo niitä vieläkään unohtanut enkä anteeksi antanut. Kuinka huono ihminen mää oonkaan kun en ole siihen pystynyt, vaikka hyvin tiedän, että se joustaa joka osaa.
Rukoilen
kuitenkin, että Jahvetti selviäisi äidin takia.