1732885.jpg


Suru on suuri ja tuska välillä ihan sietämätön, mutta yritän kuitenkin jatkaa elämää tässä blogissa. Karhu sahaa kahteen suuntaan - blogiin kirjoitan sitten kun siltä tuntuu.
Eräs blogiystäväni sai mut tajuamaan, että Katili ei varmaan olisi halunnut, että me syöksyisimme ihan uppeluksiin.
Hän sanoi myös, että:  "Eikö Katili kuitenkin jättänyt, tuskan ja mittaamattoman surun lisäksi, lämpöä ja välittämistä ?"

Niinhän se on, että Katili oli voimakkaasti tunteilla elävä ihminen; laulujen, kuvien, runojen ja tarinoiden kautta. Aina hän välitti, ihan aina. Apua ja tukea sain aina kun sitä tarvitsin ihan kaikissa asioissa, suurimpana
sielunsisaruuden syynä oli varmaan kuitenkin tämä sairastamamme sairaus.

Joka kantilta katsottuna hän
jätti suunnattoman aukon jälkeensä, ei pelkästään blogiensa osalta.

Koskaan en häntä unohda.


Vanhan kansan sanoilla
"Iloa pintaan vaikka sydän märkänis !"




Vaikka ei ihan iloakaan, niin kuitenkin eteenpäin menoa kera surun ja haikeuden.



Sisältöä muokattu 16.7.2008