I Walk Alone

             

Put all your angels on the edge
Keep all the roses, I'm not dead
I left a thorn under your bed

I'm never gone

Go tell the world I'm still around
I didn't fly, I'm coming down
you are the wind, the only sound
Whisper to my heart
when hope is torn apart
and no one can save you

I walk alone
Every step I take
I walk alone
My winter storm
Holding me awake
It's never gone
When I walk alone

Go back to sleep forever more
Far from your fools and lock the door
They're all around and they'll make sure
You don't have to see
What I turned out to be
no one can help you

I walk alone
Every step I take
I walk alone
My winter storm
Holding me awake
It's never gone
When I walk alone

Waiting up in heaven
I was never far from you
Spinning down I felt your every move

I walk alone

I walk alone
Every step I take
I walk alone
My winter storm
Holding me awake
It's never gone
When I walk alone

Lauantaina surffaillessani telkkariohjelmia, ihan sattumalta kuulin (näin) tämän Tarja Turusen biisin. Voisi sanoa, että vahingossa, koska hän esitti sen "Huuma"-ohjelmassa, jota minä en koskaan katsele. Siinä se sit taas nähtiin: Never say never !

Viime viikko kului ton  Lokikolli 2007  kilpailun äänien kirjaamisissa. Muuten, joko oot käynyt äänestämässä ? Mene nyt ihmeessä. Siellä on  ihania poikia pitkä rivi ja palkintoja on luvassa 10 kpl !
En oo viikollopun aikana nettiinkään päässy, kun Poitsu on kaverillaan koneen kanssa. Nytkin oo kirjaston koneella.

Olo on ihan per*****ä.
Lääkäri ehdotti taas useamman viikon sairaalareissua, nyt tosin päiväsairaalaan. Hänen mukaansa saisin siellä tarvitsemaani intensiivisempää hoitoa ja seurantaa lääkityksen suhteen. Tuntuu tosi pahalta, kun on koko ajan niin ahdistunut ja masentunut olo, ettei näe ympärillään mitään elämisen arvoista. Ajatukset kiertää samaa kehää, eikä niistä taas pääse millään eroon. Ne saa sitten vasta järjestykseen, kun lääkitys on kohdallaan ja olo on sellainen, että niitä voi alkaa työstään.
No, onhan minun elämässäni muutama asia, jotka jollain lailla auttaa elämään päivän kerrallaan: Poitsu, äiti ja kissat. Siinä ne on ja siinä järjestyksessä.

Jotenkin sieltä sairaalasta kotiuduttuani upposin sellaiseen vaaleanpunaiseen harsoon, että nyt alkaa elämä taas sujuun paremmin. Paskan marjat ! Vuoristorataahan tää elämä tulee aina oleen, se kuuluu sairauden kuvaan, mutta pettymys on joka kerta niin suuri, kun ainahan sitä toivois parempaa.


Vinkumista ja valitusta.