Juu, olin eilen "henkihoitajallani"  (psykiatrian erikoissairaanhoitaja). No, poikkesi siellä minun lääkärinikin.
Sain avun moneenkin asiaan, mutta päällimmäiseksi jäi mieleen tämä:
En voi antaa anteeksi ex-avomiehelleni hänen minulle (meille) tekemäänsä pahaa; alkoholismista seuraa kaikenlaista hirveää.
MINUN EI TARVITSEKAAN ANTAA ANTEEKSI !
Minulla on ihan oikeus näihin tunteisiini !

Minun ei tarvitse ajatella olevani jollain lailla huono ihminen, kun en voi antaa hänelle anteeksi. En saa siitä yhtään huonompaa "kruunua"
(vrt. "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat.").

Vaikka Raamattu (ko?) kehoittaakin meitä antamaan anteeksi, niin minun mielestäni se on vain inhimillisyyttä, jos ei siihen kykene. Ja nyt sain siihen oikein "oikeudenkin". Minun ei siis tarvitse nousta tuon asian yläpuolelle ja olla sitä myöten parempi (?) ihminen.

Toinen juttu on sitten se katkeruus mitä tuo sama ihminen on saanut minun sisälleni kasattua ja sille voi ja täytyykin tehdä jotakin. Se syö miestä (lue: naista).

Ikävämpi juttu sillä reissulla oli se, että minun täytyy mennä sairaalaan, jotta lääkitykseni saadaan kohdalleen. Sitä ollaan nyt 3 vuotta rustailtu, eikä se vieläkään ota onnistuakseen. Maksa-arvot on olleet ihan tähtitieteellisissä lukemissa, eikä se ole hyvä asia, ei.

Jotenkin tuntuu yht'aikaa sekä helpottavalta, että ahdistavalta tuo tiedossa oleva sairaalareissu. Helpottavalta siksi, että saataisiin lääkitykseen selvyys ja sitä myöten olo paranisi ja taas ahdistavalta siksi, että tästä vuoden parhaasta ajasta menee sillä reissulla useampi viikko.



Kuitenkin....aurinkoista viikonloppua kaikille  !