(tämä on tämän päivän toinen postaus)
Lisäsin joitain asioita 31.3. ja 1.4.2007.



No joo.....
Oon vähän kertoillut täällä tästä sairaudestani, mutta kun se tuntuu niin henkilökohtaiselta, en ole sitä sen tarkemmin kuvaillut. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että pystyn siitä jo jotain kertomaan.
Tämä postaus on pitkä. Toivon kuitenkin hartaasti, että mikäli aloitat, niin lue loppuun asti. Silloin vasta näet koko kokonaisuuden.
Aloitetaan näin:

"Jalankulkijat juoskoon, astukoot lätäköihin,
kiiltäköön asfaltti vetinen.
Eihän tietää voi kansa, joka märkänä kulkee,
miksi oon tänään niin iloinen.
Minä soitan harmonikkaa,
ihmiset on kummissaan.
Voisin viettää juhlapäivää
jälleen huomenna."


Maniassa elämä on kuin jatkuvaa juhlaa. Juhlaa sinänsä, että energiaa on vaikka muille jakaa ja vauhtia piisaa ihan ylettömästi. Mennään niin sanotusti "korkeella ja kovaa". Joka paikkaan pitäisi ehtiä ja kaikkea kokeilla/opetella. Sitä olotilaa on todella vaikea selvittää sellaiselle ihmiselle, joka ei ole sitä kokenut.
Minulla nuo maaniset jaksot ovat olleet mm. tällaisia:
Tein pitkän aikaa kahta työtä. Työajat ensimmäisessä olivat klo: 6.00-14.00 + työmatkat ja toisessa klo: 18.00-03.00 + työmatkat. No, tyhmempikin osaa laskea, että yöunen osuus oli n. 1½-2 tuntia, koska se pari tuntia mitä päivällä jäi piti tietysti tehdä kotihommia yms. Parhaimmillaan tai siis pahimmillaan nukuin n. 45 minuuttia per yö. Ja tein myös viikonloput töitä......

Faktaa:   AIVOT tarvitsevat lepoa, vaikka keho sitä ei tarvitsisikaan.
Yksikään lääkäreistäni ei ole pystynyt minulle selvittämään, MIKSI ihminen PYSTYY valvomaan viikkotolkulla, eikä päänupilla ole aikomustakaan levätä ?

........lisäksi olen opiskellut aina.
Plakkarissa on lukematon määrä ammattikoulujen todistuksia  (tänä päivänä sanottaisiin, että ammattitutkintoja): keittäjälinja, puutarhurilinja, pukineidenvalmistajalinja, vaatturilinja, kassanhoitaja-tarjoilijalinja, baarimestarilinja ja hovimestari eli työnjohdollinen linja. Kaikki olen saattanut kunnialla päätökseen, vaikkakin sairauden kuvaan kuuluu keskittymisen puute ja siksi pitkän tähtäimen suunnitelmat, mm. opiskelut jäävät usein kesken. Koska olen käynyt kansa-kansalaiskoulun, niin täytyihän minun sitten saada keskikoulutodistuskin myöhempiä opintojani varten ja kävin sen iltakouluna. Kolmevuotisen koulun vedin läpi 5:ssä kuukaudessa. Sain 2 stipendiäkin. Poitsu oli silloin 3-vuotias.

Poikani sanookin minua "ihme pinkoksi", koska esim. tuon keskikoulutodistuksen keskiarvo on 9,5.  

Harrastuksia on ollut, niin ja mennyt. Tosin on niistä muutama jäänyt ihan pysyviksikin.
Kaikenlaiset kädentaidot: neulominen, virkkaaminen, ompeleminen, kudonta (siis kangaspuilla), posliininmaalaus (joka loppui heti alkuunsa, kun en mielestäni osannut piirtää), varjostimien verhoilu.
Kielet; oon kokeillut ranskaa, italiaa ja saksaa. Viro, ruotsi ja englanti on olleet joskus aika sujuviakin, lisäksi kaikenmaailman atk-kurssit, valokuvaaminen (nyt digikuvaaminen), pyöräily, uiminen, puutarhanhoito, kalastaminen, tanssiminen jne.
Kaikkea on ollut pakko kokeilla, koska maniassa kaikki on niin helppoa ja se kunnianhimo ja kaikkivoipaisuus  (nero ja yksinvaltias)  on ihan määräämätöntä. No, kunnianhimo ei kaiketi ole sairaus, MIKÄLI se pysyy kohtuuden rajoissa. Useamman kerran olen kuitenkin uusinut tenttini, jos olen saanut arvosanaksi "vain" 3-4   (asteikolla 0-5).
Pointti siinä onkin se kaikkivoipainen tunne,  että osaa kaiken ja on ihan selvästi asioista paremmin selvillä kuin muut  (ei nyt kuitenkaan oteta lukuun ammattilaisia).

Käyn myös paljon  teattereissa, konserteissa, oopperassa, etc., tai siis ennen kävin. Tämän nykyisen ahdistuksen kanssa se on liki mahdotonta.

Sanotaankin, että tämä on fiksujen ja taiteellisten ihmisten sairaus. Tosin tässä on nyt tärkeää ajatella kumpi on seurausta kummasta. Onko sairaus ensin ja sen seurauksena kaikki kokeileminen ja siten asioiden  "ymmärtäminen"  vaiko päinvastoin ?
Muun muassa Eino Leino, Mika Waltari, Timo K. Mukka, Lordi Byron, Ernest Hemingway, Virginia Woolf, William Blake, Vincent van Gogh, Robert Schumann, Martin Luther, Johann W. Goethe.....ym. ovat sairastaneet/sairastavat maanis-depressiivisyyttä.

No, tässä vaiheessa joku voi ajatella, että onpas hieno sairaus !
Kolikolla on kuitenkin se kääntöpuolikin:
Maniasta kärsivän henkilön ajatustoiminta on kiihtynyttä ja hänen todellisuudentajunsa on useimmiten vääristynyt = vuolaspuheisuus, estottomuus ja harkitsematon heittäytyminen, hetken mielijohteesta, VÄLITÖNTÄ mielihyvää tuottavien toimintojen pariin. Siis seurausten pelko ja itsesuojeluvaisto on kokonaan kadonneet.
Olo on PAHIMMILLAAN kuin olisi pistetty gramofonineulalla tai kuin olisi Duracell-pupu.
Siinä sitten pomppii edestakaisin, ajatukset on yhtä kaaosta, kun ne kaikki poukkoilevat päässä saman aikaisesti ja puhe saattaa olla sen mukaista. Pitäisi saada 
monta asiaa sanottua ja toteutettua yhtäaikaa.
Tähän sairauteen voi myös liittyä psykoottisia oireita eli potilaalla on epätodellisia luuloja ja ajatuksia ja voi silloin kuulla ääniä ja nähdä jotain jota muut eivät näe. Minun sairauteni ei ONNEKSI päässyt niin pahaksi. Onneksi ymmärsin lähteä hakemaan apua jo aikaisemmin.

Maniatilassa ihminen käyttää usein runsaasti kaikenlaisia päihteitä, antautuu seksuaalisiin suhteisiin ja käyttää rahaa tuhlailevasti kykenemättä näkemään toimintansa haitallisia seurauksia.
Mulla ne menee useimmiten ohi muutamassa viikossa (tosin on ne joskus kestänyt kuukausiakin), mutta niistä jää yleensä aina jälkeen todella vaikeita ongelmia ihmissuhteissa, työelämässä ja raha-asioissa. Maniaan liittyy myös tietynlainen agressiivisyys. Ei mitään nyrkkien kanssa heilumista, vaan sellainen ärtyisyys ja kiukkuisuus kaikkia ja kaikkea kohtaan.
Silloin tulee esim. päästeltyä sen kokoisia sammakoita suusta, että niitä sanomisia on tosi vaikea jälkeenpäin korjata. Useimmat ihmiset kun eivät hyväksy tai eivät vaan ymmärrä, että kyseessä ON sairaus ! Minun kohdallani niihin sammakoihin ei alkoholilla ole osuutta, koska en alkoholia käytä, enkä mitään muitakaan päihteitä. Onneksi !

Nuo kaudet, mania ja masennus, eivät ole pysyviä olotiloja, vaan niiden kestoajat vaihtelee. Minulla ei ollut aikaisemmin ollut  masennuskausia  kuin muutama ja nekin aika lieviä ja alle 1 kk kestäviä. Kaikkein hurjin maniavaihe taas on kestänyt 7 kuukautta ja siinä ajassahan ehtii tekemään vaikka mitä. Ikävä kyllä !

Hypomaniassa olen, käytännössä katsoen, elänyt lähes koko ikäni.
Hypomania on maniaa lievempi, eikä se välttämättä aiheuta haittaa työelämässä tai ihmissuhteissa. Tosiasiassa hypomaaninen ihminen voi olla tuottelias ja aikaansaava ja just nämä sairauteen liittyvät, myönteisinä koetut asiat, voivat tehdä sairaudesta vaikeasti tunnistettavan.
Siksi minäkin olen pystynyt hoitamaan työni hyvin, tosin työpaikkaa olen vaihtanut usein, koska hypomaanisissakin vaiheissa elämään on tarvinnut saada "äksöniä".
Jotenkin kuitenkin koen, että työpaikan vaihtaminen ei ole välttämättä mikään huono asia. Siinä, jos missä, oppii paljon ihmisistä ja työtavoista.
Tuo "äksönin" tarve ei kuitenkaan tee hyvää ihmissuhteille. Miessuhteita on ollut ja mennyt. Voi, mikä
on sen ihanampaa kuin rakastuminen, mutta, mutta......
Minä rakastuin aina niin pohjattomasti ja villisti laput silmillä. Sain helposti sen vastapuolen villiintymään samalla tavalla; tulisesti ja kovalla kiihkolla. Maanikolle se kaikki on monesti kuitenkin ainoastaan seksiä ja sehän EI ole hyvä asia. No niin, ethän ajattele, että olen jonkin sortin ilotyttö. Ei sinne päinkään ! Minulla ei esim. ole koskaan ollut ns. yhden illan suhteita. Minä rakastuin joka kerta aivan päättömästi........ja aina väärään ihmiseen, koska en malttanut tutustua, vaan siinäkin asiassa minun täytyi saada kaikki heti.

Nyt kuitenkin viimeisen eroni jälkeen putosin ihan pohjalle, mustaakin mustempaan masennukseen. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan sellaista olotilaa. Uskoin jo itsekin, että en sieltä enää ikinä nouse.
Osasyynä tuohon putoamiseeni oli se, että avomieheni oli alkoholisti, joka osasi syyllistää minut niin voimakkaasti ja yritin yrittämästä päästyäni kannustaa ja tukea häntä. Se joka on elänyt alkoholistin kanssa ymmärtää asian. Loppujen lopuksi siihen tilanteeseen tuli vielä pelko mukaan.
Hän kun tuli yöllä kotiin niiltä ryyppyreissuiltaan, niin heräsin jo siihen kun hänen varjonsa kulki makuuhuoneen ikkunan ohi tai kun ulko-oven kahvaa käännettiin. Sitten alkoi se huutaminen. Vaikka kuinka hyvin näyttelin, että nukun ja pysyin hiljaa, niin hänen oli pakko saada minut
sängystä ylös jollain konstilla. Haukuttavakseen. Nyt voin jo sanoa, että voi perkele !
Vedin itseni niin kireälle, että putoamiseni olisi ollut helppo ennustaa. En vaan itse tiedostanut sitä missä vaiheessa mennään, koska en ollut koskaan kokenut sitä mustimpaa ja synkimpää masennusvaihetta. En nähnyt sitä tilannetta ulkoapäin, niin kuin ei omaa tilaansa yleensäkään näe.

Silloin eräs tuttuni, joka työskentelee sosiaaliviranomaisena, suorastaan ajoi minut lääkäriin. Onneksi, onneksi, onneksi tuo silloinen omalääkärini osasi ottaa asian sen vaatimalla huomiolla ja tapasimmekin silloin kerran tai jopa kaksi kertaa viikossa noin 3-4 kuukautta. Jossain vaiheessa hoitoa hän sitten sanoi minulle, että jos sitä avoliittoani olisi kestänyt vielä vuodenkin, niin olisin ollut haudassa.
Rankkaa tekstiä.

Sitten eräänä päivänä jouduin hakeutumaan päivystykseen ja sen jälkeen pääsin, siis PÄÄSIN, psykiatrille, joka teki tuon diagnoosin: kaksisuuntainen mielialahäiriö = maanis-depressiivisyys = bipolaarihäiriö. Rakkaalla lapsella on monta nimeä  =).

Pieni sivuhuomautus: Pikkuveljeni  (25v.)  sanookin, että ei se ole  "hullu",  joka käy psykiatrilla, vaan se joka ei sinne tarpeen vaatiessa ymmärrä mennä. Fiksu jätkä !  

Tässä kohtaa täytyy huomauttaa, että varsinainen diagnoosi minulle tehtiin siis 3 vuotta sitten  (alkuvuodesta 2004), mutta nyt kun tätä sairaushistoriaani on selvitetty, niin olen sairastunut jo yli 30 vuotta sitten eli
16 -17 vuotiaana. Sairauteni puhkeamisen syy on todennäköisesti ollut vanhempieni ero, joka oli minulle todella kova paikka. Tämän sairauden osalta diagnoosi on aina ollut vähän hankala tehdä, eikä siihen silloin joskus ilmeisesti ole ollut edellytyksiäkään.

Tällaisen sairauden kanssa minä elän lopun elämääni.
K
aksisuuntainen mielialahäiriö on vakava, krooninen, uusiutuva sairaus, johon ei ole pysyvää parannuskeinoa, vaikka noiden mania/masennusvaiheiden oireet voidaankin saada hallintaan. Tuo tasaamisvaihe saattaa kuitenkin viedä vuosia: minulla se on nyt kestänyt tämän 3 vuotta, eikä se vieläkään ole hallinnassa. Lääkehoito saattaakin antaa hyvän, mutta ei mitenkään täydellisen, suojan sairauden uusiutumista vastaan.
Parempaan suuntaan olen koko ajan menossa, mutta en kuitenkaan ole vielä kuntoutunut tarpeeksi pärjätäkseni työelämässä. Enkä missään tapauksessa pystyisi enää tuota omaa työtäni tekemään. Se on terveellekin vaikea työ, saati sitten sellaiselle sairaalle, joka ei saisi missään nimessä tehdä vuorotyötä.

Osaksi tämän sairauteni vuoksi, muutin siitä pienestä kunnasta takaisin tänne "kotikylääni"  (Tampere). Hoitoon pääsee helpommin ja henkilääkärilleni on lyhyt matka, n. 150 m. Päivystyskin pelaa. Minulla on asiansa osaava ja huolehtiva lääkäri, sekä psykiatrian erikoissairaanhoitaja hoitamassa minua.

Nyt tilanne on tämä:
Lääkitystäni rustataan jatkuvasti, koska monet lääkkeet ovat aiheuttaneet minulle maksa-arvojen hälyyttävän kohoamisen. Lääkkeillä on muutenkin tiettyjä haittavaikutuksia. Ne vaikuttavat muistiin, virkeyteen ja sellaiseen normaaliin toimeliaisuuteen. Ei ne minusta mitään zombieta tee, mutta poistavat sen minuuden, jota olen pitänyt tärkeänä. Maaninen ihminen kun ei aina tajua olevansa sairas, vaan pitää sitä olotilaansa suorastaan hienona.

Tämä tästä nyt tällä kertaa. Kenties palaan asiaan myöhemmin.


LISÄYS  sunnuntaina 1.4.2007.
Tämä ei kuitenkaan ole aprillipila.


Jotta tämä ei menisi liian  "helpoksi", niin bipoa on useampaa erityyppistä. Vaikeammin hoidettaviin niistä kuuluu sekamuotoinen eli mielialat voivat vaihdella todella nopeasti, jopa useita kertoja päivässä, laidasta laitaan. Minulla on todettu juuri tuo sairauden tyyppi. Minulla se muuttui nopeasti vaihtelevaksi tuon eroni jälkeen, eli mielialani voivat vaihdella silmänräpäyksessä.
Esimerkki: Sain taannoin ystävältäni hauskan tekstiviestin. Nauroin sitä ihan kippurassa ja naps !  samantien rupesin itkemään.  Nämä vaihtelut tekevätkin elämästä vaikeaa, todella vaikeaa. Olen monta kertaa sanonut, että mielummin antaisin katkaista jalkani ja vielä kätenikin, kuin sairastaisin tätä bipoa. Niistä kuitenkin tietää parantuvansa, tästä ei parane koskaan.


Jos Sinulla on jotakin asiallista kysyttävää tästä, niin lupaan vastata niin hyvin kuin pystyn. Ja otan mielelläni kommentteja vastaan  =).
Lisätietoja sairaudesta  "Kaksisuuntainen mielialahäiriö".


Minun lääkitykseeni ei kuulu litium, mutta useasti se tämän sairauden hoitoon kuuluu. Joten kuuntelehan tämä:


         


Lithium, don't want to lock me up inside.
Lithium, don't want to forget how it feels without...
Lithium, I want to stay in love with my sorrow.
Oh, but God, I want to let it go.

Come to bed, don't make me sleep alone.
Couldn't hide the emptiness, you let it show.
Never wanted it to be so cold.
Just didn't drink enough to say you love me.

I can't hold on to me,
Wonder what's wrong with me.

Lithium, don't want to lock me up inside.
Lithium, don't want to forget how it feels without...
Lithium, I want to stay in love with my sorrow.

Don't want to let it lay me down this time.
Drown my will to fly.
Here in the darkness I know myself.
Can't break free until I let it go.
Let me go.

Darling, I forgive you after all.
Anything is better than to be alone.
And in the end I guess I had to fall.
Always find my place among the ashes.

I can't hold on to me,
Wonder what's wrong with me.

Lithium, don't want to lock me up inside.
Lithium, don't want to forget how it feels without...
Lithium, ...stay in love with my sorrow.
I'm gonna let it go.

                                                       Evanescence  - Lithium